maanantai 6. lokakuuta 2014

Tervehdys!

Täällä uusi käsityöbloggaaja, hei! Käsityöblogeja on paljon, mutta saamieni vihjailujen perusteella ilmeisesti vielä yksi puuttui. Tässäpä oma versioni, olkaa hyvät! 

Täällä melkein nelikymppinen tätsä, joka kärsii pakkoneuloosista ja pakkovirkkoosista. Edellinen työ tuskin on puolessa välissä, kun päässä syntyy jo visio kahdesta seuraavasta. Arkkupöydän uumenista löytyykin useampi keskeneräinen odottamassa. Taisin olla jotakin kahdeksan tai yhdeksän vuotias kun aloin edesmenneen mammani opastuksella neulomaan. Tai kutomaan, kuten meillä hämäläisillä on tapana ilmaista. Siis patalappua. Äiti kannusti itsekin neulomalla. Viidennen luokan luokkakuvassa poseerasin itse tekemässäni pörröneuleessa. Murkkuikäisenä tämä puuhastelu jäi tärkeämpien operaatioden tieltä, mutta onneksi into palasi myöhemmin. Parikymppisenä lämmitelin nukkuvat taidot hereille, ja tässä sitä nyt mennään. 

Multa kysellään tosi paljon neulontaan liittyviä vinkkejä ja neuvoja. Vastailenkin oikein mielelläni osaamiseni mukaisesti, vaikken mikään ammattilainen tällä alalla olekaan. Ajattelin joskus julkaista näillä sivuilla jotain itsetekemää/suunnittelemaa ohjettakin. Toistaiseksi olen käyttänyt valmiita ohjeita, joita olen saattanut joiltakin osin muokata omien tai kohteen mieltymyksien mukaisiksi. Toivoisin kovasti, että oma jälkikasvu aikanaan innostuisi tästä käsillä tekemisestä. Ilokseni olen saanut huomata, että tämä on aika "muodikasta" ja "katu-uskottavaa" puuhaa nykyään :) Fanitan Facebookissa mm. Tättähäärän käsityöterapiasivustoa sekä löysäpipoisten neulojien ryhmää

Sivusto saattaa vielä alkuun olla hiukan "keskeneräinen". Kunhan materiaalia valmistuu niin eiköhän sitä siinä samalla matkan varrella opi sujuvammaksi blogin käyttäjäksikin. Lisäsin arkistoihin menneen talven lumia, eli joitakin jo aikoja sitten valmistuneita tekeleitä. Päivittelen tuoreimmat tuotokset sitä mukaa kun puikoilta/koukulta putoavat. 





5 kommenttia:

  1. Hyvin sä vedät Tintti! <3 T. Miä vaa täält Kuusaalt

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan blogien ihmeelliseen maalimaan ;)

    VastaaPoista
  3. Minun hovikutoja :) ja Kettutyttöjen

    VastaaPoista
  4. Uskomaton talentti!!! <3

    VastaaPoista